|
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ville Keskisaari, suunnittelija

Ville Keskisaari on toisen polven rambollainen, joka työskentelee suunnittelijana Liikenne-yksikössä. 
Liikennesuunnittelu: suunnittelija Ville Keskisaari
 

Ville aloitti keväällä 2006 harjoittelijana Rambollin Liikenne-yksikössä, ja nyt hän on ammattikorkeakoulusta valmistumisensa jälkeen työskennellyt noin vuoden samaisessa yksikössä suunnittelijana. Aikaisemmin opiskelujen yhteydessä Ville oli yhdeksän kuukauden ajan työharjoittelussa myös Rambollin Ympäristökonsultointi-yksikössä. Ramboll oli Villelle tuttu yritys jo ennen harjoitteluita, sillä hän on toisen polven rambollainen.

Työharjoitteluista potkua työelämään

"Alku oli tietysti opettelua ja on sanottava, että vasta työssä asiat oppii käytännössä", myöntää Ville. Työharjoittelujakso madalsi Villen kynnystä siirtyä työelämään, koska toiminnot ja projektityöskentely olivat jo tulleet tutuiksi. Tällä hetkellä hän avustaa työssään projektipäälliköitä. Tähän mennessä Villen ura on pääsääntöisesti käsittänyt liikenteenohjauksen, pysäköintilaitosten, pysäköinnin ohjauksen, liikennevalojen, katujen ja teiden suunnittelua.

Ensimmäiseksi aloittaessaan suunnittelijan työtä Villen piti opetella suunnitteluohjelmat, kuten mm. Cad ja NovaPoint, joilla varsinainen työ tehdään. Myös erilaiset suunnittelutyöhön liittyvät ohjeet ovat sellaista ammattiosaamista, joita Villen mukaan pitää kerrata ja opetella jatkuvasti. Paras lopputulos syntyy kuitenkin käytännön kokemuksen ja hyvän suunnitteluohjeiden hallinnan kautta. "Nuoren suunnittelijan työssä on hyötyä siitä, että on avoin persoona, joka tulee toimeen ihmisten kanssa, tekee yhteistyötä ja kysyy rohkeasti työkaverilta neuvoja, jos oma tieto tai kokemus ei vielä riitä", kannustaa Ville.

Hyvä yhteishenki ja mahdollisuus kehittää osaamistaan

Palkitsevinta työssä Villen mukaan ovat olleet  työt, joita tehdään yhdessä ja joissa on hyvä yhteishenki työtiimissä. Hän on saanut haasteita, mutta myös apua niihin. "Kun työ valmistuu, on mukava tunne tietää olleensa itse vaikuttamassa rakennettuun lopputulokseen. On hieno tunne nähdä onnistuneen projektin lopputulos konkreettisesti ympäristössä", Ville kertoo.

Ville kehuu Rambollin porukkaa ja työkavereitaan. Hän kiittelee myös mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan niin projektien kuin myös esim. koulutusten ja ulkomaan ekskursioiden muodossa. Tarjolla on riittävästi haasteita, mutta ei kuitenkaan omaan osaamiseen nähden mitään mahdotonta. Ongelmia Villen ei ole tarvinnut koskaan yksin pyöritellä: "Apua löytyy aina, kun vaan rohkeasti kysyy. Espoonkin talossa on yli 200 asiantuntijaa, joilta voi tarvittaessa käydä kysymässä neuvoa."