|
27. maaliskuuta 2012

Rambollin yhteiskuntavastuuraportti julkaistiin

Ramboll on sitoutunut harjoittamaan vastuullista liiketoimintaa omien arvojensa ja eettisten ohjeidensa (Code of Conduct) sekä YK:n Global Compact -periaatteiden mukaisesti. Vuosittainen yhteiskuntavastuuraporttimme (Corporate Responsibility Report) on julkaistu. Raportissa selvitämme vuoden 2011 aikana toteutuneet yhteiskunta- ja yritysvastuun mukaiset toimenpiteemme. Vuosittainen yhteiskuntavastuuraporttimme vuodelta 2011 on nyt nähtävillä nettisivuillamme.

 

Sitoutumisemme YK:n Global Compactin kansainvälisesti tunnustettuihin eettisiin periaatteisiin antaa meille mahdollisuuden jatkuvasti kehittyä vastuullisena yhteiskunnan konsulttina. Global Compact on suunnattu yrityksille, jotka noudattavat yritysten yhteiskuntavastuuta ja ovat sitoutuneet yhtenäistämään toimintojaan ja strategiaansa kymmenen yhteisesti hyväksytyn periaatteen mukaisiksi ihmisoikeuksien, työllistämisen, ympäristön ja korruption vastaisen toiminnan suhteen. CR-raportti kertoo esimerkein Rambollin holistisesta lähestymistavasta liiketoimintaan ja yhteisten CR-toimiemme keinoin aikaan saaduista tuloksista.

Yhteiskuntavastuumme pääpainoalueet vuonna 2011

Rambollin toiminnassa rehellinen ja oikeudenmukainen liiketoiminta on tärkeintä. Siksi vuonna 2011 Rambollin henkilökunta kävi läpi e-koulutuksen, jonka avulla lisättiin tietoisuutta eettisistä ohjeistamme (Code of Conduct) ja niiden vaikutuksesta työmme arkeen. Viime vuonna mittasimme myös hiilidioksidipäästöjämme suhteessa työhön liittyvään matkustamiseen ensimmäistä kertaa Rambollin historiassa.

Merkittävän aseman sai myös asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme, alihankkijoidemme sekä tavaran- ja palveluntuottajiemme vastuullisuus ja tapa tehdä mahdollisimman yhteiskuntavastuullista yhteistyötä heidän kanssaan liittyen
• ihmisoikeuksiin
• työllistämiseen
• ympäristöön
• korruptionvastaiseen työhön.

Tutustu yhteiskuntavastuun raporttiimme www-sivuillamme.

Lisätiedot:

Stine Jeppesen, Corporate Responsibility Manager, stij@ramboll.com.