Seinäjoen Ramboll-toimiston erityisosaamista ovat vesihuollon ja muun infran suunnittelu. Kokkolalaisen Sigma Konsultit Oy:n yhdistyminen Rambolliin on vahvistanut Seinäjoen alueen Ramboll-osaamista myös maankäytön ja rakennussuunnittelun aloilla. Pohjanmaa ja Seinäjoen seutu kasvavat ja investoivat voimakkaasti, mikä on tuonut Rambollille paljon haastavia projekteja. ”Olimme esimerkiksi toteuttamassa ja suunnittelemassa Seinäjoen lentoaseman kiitotien pidennystä, joka tehtiin tulva-alueelle”, kertoo Seinäjoki-Kokkola -yksikön päällikkö Marko Olli.
Pitkä historia, pysyvät asiakassuhteet ja väen omat perinteet ovat vahvistaneet Seinäjon toimistoa, ja rambollaistuminen 2000-luvun alussa toi mukanaan paljon uusia asiakkaita niin kunta- kuin yrityssektorilta. Alkuaikoina toimistoa työllistivät Outokumpu Oy, Alko Oy ja Seinäjoen kaupunki. Nykyään suurimpia asiakkaita ovat Rengonharjusäätiö (Seinäjoen lentoasema), Ylistaron kunta ja Jokilaakson Ympäristö Oy.
Seinäjoen lentoaseman päällikkö Aki Rasku kiittelee yhteistyön sujuneen Rambollin kanssa aina hyvin. ”Ramboll on suunnitellut asemallemme kiitoteiden jatkeet, terminaalin rakenteet ja paikoitusalueet”. Hän uskoo tulevaisuudenkin poikivan runsaasti yhteishankkeita. ”Ylistaron kunnalle on Seinäjoella tehty töitä paljon varsinkin vesihuollon alalla, ja yhteistyö jatkuu seudun kuntaliitoksista huolimatta”, kertoo kunnan tekninen johtaja Anssi Luoma ja toteaa toimistotalon uuden siiven tuovan ryhtiä niin rakennukseen kuin katukuvaan.
Ota yhteyttä
Marko Olli, puh. 020 755 7152