Kaakkois-Suomen ELY-keskus valitsi Rambollin ja Siton muodostaman konsulttiryhmän tiesuunnitelman suunnittelukonsultiksi viime vuoden kesäkuussa. Suunnittelusopimus päästiin allekirjoittamaan kuitenkin yhdeksän kuukautta myöhemmin eli 23.4.2012 hankintamenettelystä tehdyn valituksen takia.
"Olen iloinen, että pääsemme käynnistämään projektin tällä ryhmällä. Suunnittelu on tarkoitus tehdä puoliksi Siton kanssa", kertoo Juha Siitonen Rambollista.
Rakenteilla olevan Haminan ohikulkutien ja Vaalimaan rajanylityspaikan välille suunniteltava 34 kilometrin pituinen moottoritie on tärkeä osa E18-Eurooppatien kehittämishanketta ja osa EU:n tärkeäksi priorisoimaa Pohjolan kolmion liikennejärjestelmää. Suomi on sitoutunut kehittämään koko Turun ja Vaalimaan välisen osuuden moottoriväyläksi vuoteen 2015 mennessä.
Helsingin ja Koskenkylän sekä Kotkan ja Haminan väliset osuudet on jo rakennettu moottoritieksi. Rambollin ja Siton muodostama konsulttiryhmä on laatinut tiesuunnitelmat Haminan ohikulkutielle sekä Koskenkylän ja Kotkan välille. Ramboll on ollut mukana myös Haminan ohikulkutien rakennussuunnittelussa ja on parhaillaan elinkaarihankkeena toteutettavan Koskenkylä-Loviisa-Kotka -moottoritiehankkeen rakennussuunnittelusta vastaavassa KoLoKo-konsultit-ryhmittymässä (Ramboll, Sito, Destia).
Hamina–Vaalimaa-osuus on tällä hetkellä liikennemääriin suhteutettuna heikkotasoinen, mistä aiheutuu ongelmia liikenneturvallisuudelle ja Venäjän liikenteelle. Uusi moottoritie lisää liikenneturvallisuutta ja tukee Suomen ja Venäjän välisen elinkeinotoiminnan, kaupan ja matkailun edellytyksiä.
"Moottoritie Vaalimaalle jatkuu siitä, mihin Haminan ohitustie päättyy. Moottoritie suunnitellaan uuteen maastokäytävään, ja nykyinen valtatie jää rinnakkaistieksi. Moottoritielle rakennetaan viisi eritasoliittymää", Siitonen kertoo.
Rambollin ja Siton laatima tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2013 lopulla, minkä jälkeen vuorossa on maantielain mukainen käsittely. Hamina-Vaalimaa-tiehanke sisältyy hallituksen liikennepoliittiseen selontekoon, jossa sen on merkitty käynnistyvän tämän hallituskauden aikana.
Ota yhteyttä
Juha Siitonen, Ramboll, puh. 020 755 6360
Kuva: Sopimuksen allekirjoittivat Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen projektipäällikkö Juha Laamanen (oik.), Rambollin tekninen johtaja Mikko Leppänen, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen johtaja Antti Rinta-Porkkunen ja Siton toimitusjohtaja Kimmo Fischer.