"Ihmisiä on kiinnostanut paitsi se, kuinka lujaa pyörä kulkee, myös se, millaista tekniikkaa EcoIST-hybridimoottoripyörä pitää sisällään", pyörää esitellyt suunnittelija Timo Hänninen kertoo.
EcoIST on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tutkimushanke, jossa testataan uusimman teknologian hyödyllisyyttä turvallisen ja ympäristöystävällisen moottoripyöräilyn tukena.
Sähkö- ja bensiinikäyttöinen EcoIST-hybridimoottoripyörä on varustettu langattomalla tiedonsiirto- ja paikannusjärjestelmällä sekä edistyneellä anturiverkolla. EcoISTiin asennetuilla laitteilla seurataan kuljettajan ajotapaa. Ramboll hallinnoi projektia, jonka tutkimuspyörinä EcoIST-hybridimoottoripyörät ovat.
"EcoISTin kuljettaja voi itse päättää, käyttääkö ajaessaan poltto- vai sähkömoottoria vai molempia samanaikaisesti. Laitteiden avulla kuljettaja saa palautetta ajotavastaan myös ajon aikana."
Messukävijät saivat ihmetellä teltan ääressä muun muassa kolmipyöräisen kevytmoottoripyörän kulutusta.
"Kulutukseksi ilmoitetaan 1.7 litraa 100 kilometrillä. Tällöin pyörä käyttää kolmasosan sähköä ja kaksi kolmasosaa bensaa."
Vierailijoita kiinnosti myös tieto siitä, että kyseessä on maailman ensimmäinen hybridimoottoripyörä.
"Pyörässä on sekä sähkö- että polttomoottori. Pyörästä löytyy tehoja, mutta pelkällä sähkömoottorilla ajaessa nopeus on rajoitettu 25 kilometriin tunnissa. Tämä juontuu Keski-Euroopasta, sillä esimerkiksi Italiasta löytyy katuja, joilla saa ajaa vain sähköavusteisella moottorilla", Hänninen selvittää.
Tervetuloa tutustumaan EcoISTiin ja muihin fiksuihin ratkaisuihin Tampereen Vuoreksessa järjestettäville asuntomessuille 13.7.-12.8.!
Ota yhteyttä:
Aki Lumiaho (EcoIST-tutkimushanke), puh. 040 526 5556
Maarit Vuorela (Tekes Smart House – Fiksun arjen palvelut), puh. 0400 702 339