|
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

PIMA ja maaperänsuojelu

 
 

Maaperän pilaantuminen pysäytettävä

Ihmisen piittaamattoman tai tietämättömän toiminnan seurauksena maaperässämme on runsaasti sekä luonnolle että ihmiselle haitallisia kemikaaleja. Pilaantuneen maaperän tutkiminen (PIMA) ja suojelutoimenpiteet on hyvä aloittaa ennen kuin pilaantuminen leviää tai aiheuttaa suuria vahinkoja.

Rambollin maaperänsuojeluun liittyvät palvelut kattavat pilaantuneisuustutkimukset, riskinarvioinnin, kunnostussuunnittelun, rakennuttamisen ja kunnostuksen valvonnan sekä erilaiset liiketoimintakartoitukset. Tunnemme Suomen pohjavesialueet ja pohjavesiolosuhteet hyvin aikaisempien toimeksiantojen pohjalta. Asiakkaitamme ovat valtio, kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, rakennusliikkeet, urakoitsijat, teollisuus, kiinteistönomistajat, yrittäjät ja yksityiset kansalaiset.

Maaperätutkimus paljastaa kiinteistön ympäristöriskit

Tuotamme esimerkiksi kaavoittajalle tietoa kaava-alueen mahdollisesta maaperän pilaantuneisuudesta aiheutuvista toimenpiteistä, aikatauluista sekä kustannuksista. Tutkimustemme avulla pystymme tuottamaan kiinteistöjen omistajille tietoa maaomaisuuden arvon määrittämiseen ja riskien tunnistamiseen. Laadimme myös erityisselvityksiä, mm. pilaantuneiden maiden määrästä ja käsittelytarpeesta, kiinteistöjen omistajille Environmental Due Diligence selvityksiä sekä yrityksille liiketoiminnan kehittämiseen liittyvät arvioita ja suunnitelmia.

Huokosilmatekniikan edelläkävijä Suomessa

Olemme olleet kehittämässä erilaisia insitu kunnostustekniikoita maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen. Huokosilmatekniikkaa ja sen sovelluksia olemme käyttäneet maaperän kunnostukseen ensimmäisenä Suomessa, kaikkiaan yli 200 kohteessa. Käytössämme on runsaasti pohjaveden ja maaperän kunnostuksen koetoimintaan soveltuvaa kalustoa.

Maaperän ja pohjaveden suojelun erityisosaamisemme

  • Ympäristövahinkojen konsultointi
  • Pilaantuneiden maa-alueiden huokosilmatutkimukset ja puhdistukset
  • Pilaantuneiden maiden ja pohjavesien kunnostusten pilot-kokeet ja insitu kunnostusten suunnittelu sekä toteutus
  • Kaatopaikkojen huokosilmatutkimukset
  • Huokosilman vaikutusten tarkkailu elinympäristöön
  • Radontutkimukset ja saneeraukset

Maaperä- ja pohjavesihankkeitamme

  • Helsingin kaupunki, kaupunkisuunnitteluvirasto: Jätkäsaaren asemakaava-alue 2, maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuustutkimukset, 2010
  • Porvoon kaupunki: Viemärivuodon haittaselvitys, 2010
  • Turun Osuuskauppa: Betonimurskeen hyötykäyttökelpoisuuden arviointi, Sauvo 2010
  • Puolustusvoimat: Liuottimilla pilaantuneen maaperän ja pohjaveden tutkimukset, insitu-kunnostuksen suunnittelu ja valvonta
  • Öljy-yhtiöt ja Öljyalan Palvelukeskus: Jakeluasemien maaperä- ja pohjavesitutkimuksia, kunnostuksen suunnittelua ja valvontaa
  • M-real Oyj / Finnforest Oyj: Kolhon kyllästämön maaperän ja pohjaveden haitta-ainetutkimukset, riskinarvio ja kunnostussuunnitelmat
  • Tampereen kaupunki: Ratinan eteläranta - pilaantuneen maan puhdistamisen ympäristölupahakemus
  • Helsingin Satama: Vuosaaren sataman TBT-pilaantuneen sedimentin ruoppauksen ja käsittelyn suunnittelu
  • Kaakkois-Suomen ympäristökeskus: Kymijoen pilaantuneiden sedimenttien kunnostuksen yleissuunnittelu
  • Orion yhtymä: Oulun lääketehtaaan maaperän huokosilmakunnostus
  • Helsingin kaupunki: Myllypuron entisen kaatopaikan maaperän ja pohjaveden tutkimukset
  • Suomen Ympäristökeskus: Opas saastuneen maan kunnostussuunnitelman laadinnaksi

Esitteitä

Ota yhteyttä

Kimmo Järvinen 020 755 6259, Espoo
Ari Kolehmainen 020 755 7264, Kuopio
Timo Niemeläinen 050 341 8684, Lappeenranta
Tomi Pulkkinen 020 755 6860, Tampere
Kare Päätalo 020 755 7884, Hollola

Infra & liikenneVesi & ympäristöKiinteistöt & rakentaminenJohdon konsultointiEnergiaTietoliikenneÖljy & Kaasu
© Ramboll Finland Oy  -  www.ramboll.fi  -  tulosta 
© Ramboll Finland Oy    info@ramboll.fi    020 755 611     Sivukartta