Sedimentin eli vesistön pohjalle laskeutuneen saven, mudan tai liejun muodostoman kiintoainekerroksen merkitys vesien luonnontaloudessa on keskeinen. Osa sedimentin aineista ja yhdisteistä voi olla vesieliöstölle erittäin haitallisia, osa taas voi rehevöittää vesistöä. Myös ihmisen toiminta, kuten ruoppaus, aiheuttaa ravinteiden ja vierasaineiden vapautumista takaisin vesiympäristöön.
Sedimenttitutkimuksen avulla toteutetun haitta-ainekartoituksen avulla voidaan seurata, mitä pysyviä vaikutuksia vesistöä kuormittavasta toiminnasta on aiheutunut purkuvesistön ekologiseen tilaan. Toisaalta hankesuunnittelun yhteydessä toteutetun pohjatutkimuksen avulla haittojen syntymistä voidaan jo ennakkoon pyrkiä estämään.
Toteutamme suuriinkin vesistörakennushankkeisiin liittyvät taustatutkimukset, laadimme ohjeistukset työn suorittamiseksi parhaalla käytettävissä olevalla tekniikalla (BAT) ja ympäristön kannalta parhaalla käytännöllä (BEP), laadimme tarvittavat lupahakemusasiakirjat ja suunnitelmat (esim. ruoppaukseen ja läjitykseen) sekä seuraamme työn jälkeen esiintyviä vaikutuksia ja raportoimme niistä.
Sedimenttitutkimuksen erityisosaamisemme
- sedimenttinäytteenottoa tilanteeseen soveltuvalla metodiikalla, myös sukeltamalla
- perustilan kartoitukset
- pilaantuneen sedimentin laatu ja kunnostussuunnittelu
- ympäristölupiin ja YVA- menettelyihin liittyvät sedimenttitutkimukset
- geotekniset ja -fysikaaliset tutkimukset
- ekotoksikologiset tutkimukset
- ruoppaustekniikoiden ja sedimentin käsittelytekniikoiden arviointi (ympäristövaikutukset, kustannukset)
- riskinarviointi
- ruoppaussuunnitelmat
- sedimenttien stabilointisuunnitelmat
- vesilain ja ympäristösuojelulain edellyttämät lupahakemusasiakirjat
- eri työvaiheiden toteutussuunnitelmat ja ympäristövaikutusten seurantasuunnitelmat
Sedimenttihankkeitamme
- Kaakkois-Suomen ympäristökeskus: Kymijoen pilaantuneiden sedimenttien kunnostuksen yleissuunnittelu
- Turun Satama: Ruoppauksen ja läjityksen kalatalousvaikutukset
- Helsingin kaupunki: Länsisataman Saukonpaaden alueen ruoppauksen, sedimenttien käsittelyn ja läjityksen suunnittelu sekä lupahakemuksen laadinta
- Pietarsaaren Satama: Sedimenttitutkimus satama-alueella
- Stora Enso Oyj: Vesistöön kulkeutuneen nollakuitukasan tutkimukset ja poistomahdollisuuksien selvittäminen
- Espoon kaupunki: Sedimentin sisältämien haitta-aineiden kartoitus Finnoon ja Haukilahden venesatamissa
- Espoon kaupunki: Otsolahden kunnostussuunnitelma ja lupahakemuksen laadinta
- Espoon kaupunki: Otsolahden ruoppaukseen ja meriläjitykseen liittyvät ympäristöriskit
- Loviisan kaupunki: Entisen saha-alueen viereisen merialueen pohjakerrostumien haitta-ainetutkimus
- Koskisen Oy: Hähkäjärven pohjasedimentin kunnostusmahdollisuuksien selvittäminen
Esitteet
Ota yhteyttä
Ari Hanski, puh. 020 755 7819, Hollola
Tommy Nyman, puh. 020 755 6234, Espoo