Porin uusi upea uimahalli avautui yleisölle lokakuussa 2011. Ramboll on vastannut aurinkoenergiaa mittavasti hyödyntävän uimahallin rakenne- ja geosuunnittelusta sekä vedenkäsittelyn suunnittelusta. Porin keskustaan nousseen uimahalliin laadukas allasalue – 7 allasta, poreallas ja vesiliukumäki – ja sosiaalitilat sekä kahvio, kuntosali ja hieronta/terapiatila tulevat palvelemaan arviolta 380 000 kävijää vuodessa.
Uimahallin rakennusmassa onnistuttiin sijoittamaan hiekkasaarekkeelle, jonka ympärillä esiintyy hienorakeisia maalajeja. Näin uimahalli voitiin perustaa maan varaan. Myös rakennuksen korkeusaseman valinnassa otettiin huomioon pohjavedenpinnan sijainti siten, että pohjavettä jouduttiin alentamaan vain rakentamisen aikana. Rakennesuunnittelun kannalta kohde oli erityisen haastava rakennusfysiikan ja vaativien betonirakenteiden vuoksi: esimerkiksi 50m:n altaan pohjalaatta toteutettiin yhtenäisenä vesitiiviinä betonirakenteena ilman työsaumoja.
Energiansäästö on otettu kattavasti huomioon uimahallin, myös tilojen ja allasvesien, suunnittelussa mm. poistoilman lämmön ja poistuvan suihkuveden lämmön talteenoton avulla. Rakennus on ensimmäinen uimahalli Suomessa, jonka lämmitys- ja sähköjärjestelmä hyödyntää mittavasti aurinkoenergiaa. Lämpöä ja sähköä tuotetaan yli 600 neliömetriä kattavilla aurinkokeräimillä ja -paneeleilla.
Rambollin suunnittelemassa vedenkäsittelyjärjestelmässä keskeisiä energiaa säästäviä suunnitteluratkaisuja ovat taajuusmuuttajilla varustetut kiertopumput, kylmän korvausveden otto kylmäaltaan kautta tasaamaan koko allasjärjestelmän haihduntaa, suodatinten huuhteluun johdettavan allasveden lämmön talteenotto korvausveteen sekä kylmäaltaan vedenjäähdytyskoneesta syntyvän lämmön siirtäminen monitoimialtaan veteen. Vedenkäsittelyllä on oma itsenäinen automaatiojärjestelmä, jonka kautta vedenkäsittelyn energiaa säästävien toimintojen seuranta, säätö ja optimointi ovat käyttäjälle vaivatonta. Ramboll on yhdessä aurinkolämpöjärjestelmän toimittajien kanssa vastannut siitä, että aurinkolämpö pystytään johtamaan allasveteen parhaalla mahdollisella hyötysuhteella. Aurinkolämpöjärjestelmän vaativan automaation toteutus on liitetty osaksi vedenkäsittelyn automaatiojärjestelmää.
Ota yhteyttä
Kari Salmi puh. 020 755 7031 ja Timo Turunen, puh. 020 755 7205, rakennesuunnittelu
Jouni Alinen, geosuunnittelu, puh. 020 755 7015
Risto Mäki, vedenkäsittelyn suunnittelu, puh. 020 755 7687