Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen ja kaatopaikan laajennusalueen 1. vaihe valmistui marraskuun alussa 2007. Ympäristöhaittojen vähentäminen on Ämmässuon uuden kaatopaikan haastavin tavoite. Taisteluun ympäristön saastumista vastaan käydään laajennusosan EU-normien mukaisilla monikerroksisilla pohjarakenteilla, tehokkaalla vesienhallinnalla sekä kaasujen tehostetulla keräyksellä.
Kaatopaikkakaasut talteen
Kaasujen talteenotto vähentää kaatopaikan kasvihuonekaasupäästöjä sekä pienentää lähiasukkaille aiheutuvia hajuhaittoja. Visioissa on jopa laajan pientaloalueen kaavoittaminen läheiselle Histan alueelle. Vuosikymmenten kuluttua, kun vanha ja uusikin kaatopaikka on poistettu käytöstä ja maisemoitu, alueelle muodostuu virkistyskäyttöön sopiva ”vuoristo”.
Laajennusosan ensimmäiset 12 ha otettiin käyttöön marraskuun 2007 alussa. Ämmässuon kaatopaikan laajennus huoltotunneleineen on Suomen ensimmäinen EU-tason mukaan rakennettu kaatopaikka. Uudelle kaatopaikalle rakennetaan kaasunkeräysjärjestelmä sekä mahdollisesti myös sähköä ja lämpöä tuottava kaasuvoimala. Uuden kaatopaikan kokonaislaajuus on noin 60 ha.
Valmistelevat työt alueella alkoivat vuonna 1992 kallion louhinnalla. Pohjarakenteita alettiin työstää vuonna 2002. Rambollin tehtäviin hankkeessa ovat kuuluneet yleis- ja rakennussuunnittelu, tarjouspyyntöjen teko, rakennuslupa-aineistojen laadinta sekä työnaikaiset asiantuntijatehtävät. Suunnittelutehtävät alueen muissa hankkeissa jatkuvat edelleen.
Suomessa ainutlaatuisen huoltotunnelin pituus ykkösvaiheessa on 450 m ja sen keskellä on esteetöntä kulkutilaa huolto- ja tarkistustoimia varten. Tunnelin kautta voidaan järjestää esimerkiksi salaojien huuhtelu.
Vanha kaatopaikka maisemoidaan
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksessa oleva kaatopaikan laajennusalue sijoittuu nykyisen täyttöalueen lounais- ja länsipuolille osittain Espoon ja osittain Kirkkonummen alueille. Vanha kaatopaikka suljetaan ja maisemoidaan kolmen vuoden sisällä. Ympäristöä tarkkaillaan ja muodostuvia kaasuja kerätään alueelta vielä vuosikymmenten ajan.
Ämmässuon vanha kaatopaikka avattiin käyttöön vuonna 1987. Sekajätettä uudelle laajennusosalle kipataan noin 300 000 tonnia vuodessa. Laajennusalueelle saattaa nousta pilvenpiirtäjän korkuinen jätevuori jo alle 30 vuodessa. Jätemäärän vähentämisessä kierrätyksellä, materiaalien uusiokäytöllä, kuluttamistottumusten muuttamisella sekä uudenaikaisilla jätehuoltoratkaisuilla on merkittävä sija.
Ota yhteyttä
Jukka Rinkinen, puh. 020 755 7447