Eeva Pirilä aloitti Ramboll-uransa piirtäjänä 1984 silloisessa Viatekissa. Työskenneltyään Viatekissa pari vuotta Eeva lähti Ouluun opiskelemaan yhdyskuntatekniikan insinööriksi. Opiskeluaikanaan hän työskenteli sekä Oulun että Espoon Viatekissa.
"Välillä olin poissa, mutta noin vuosi sitten tulin ensin Cad-koulutuksen kautta harjoittelijaksi, jonka jälkeen työsuhteeni vakinaistettiin. Nimi oli vaihtunut välillä Rambolliksi, mutta vanhoja tuttuja työkavereita oli vielä täällä ja mukava fiilis tallella", kertoo Eeva Pirilä.
Monipuoliset työtehtävät
Tällä hetkellä Eevan työnimikkeenä on tekninen avustaja ja avustava suunnittelija liikenteen suunnittelun alalla. Työhön sisältyy vaihtelevasti tehtäviä yleisistä toimistotöistä avustavaan suunnitteluun. NovaPoint ja Cad ovat Eevan tärkeimmät työkalut.
"Työkalujen eli suunnitteluohjelmistojen hyvä osaaminen on perusedellytys työlle. Teen töitä monien suunnittelijoiden kanssa, joten on hyvin tärkeätä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Joustavuus ja kärsivällisyys ovat myös tärkeitä ominaisuuksia, sillä hektiset työtilanteet vaativat joskus nopeata aikataulujen uudelleen soveltamista ja pientä venymistä puolin ja toisin", Eeva toteaa.
Työ joustaa elämäntilanteen mukaan
Eevan mielestä työssä ovat parasta vaihtelevat ja mukavat työtehtävät. Myös työyhteisöä hän pitää miellyttävänä. Yrityksemme kansainvälistyminen näkyy Eevan mielestä lähinnä positiivisina asioina.
"Työtahti on kaikilla nykyään hektistä, mutta työn ja perheen yhteen sovittaminen on omalla kohdallani toistaiseksi onnistunut. Kolmen lapsen äitinä arvostan sitä", iloitsee Eeva.
Eeva Pirilän mukaan Ramboll tukee opiskelijan etenemistä kiitettävästi. "Monipuolinen toiminta antaa mm. opiskelijalle mahdollisuuden valita eri väyliä etenemiselleen. Monesti opiskeluvaiheessa ei vielä ole edes varma siitä, mihin haluaa erikoistua. Iso talo antaa laajat mahdollisuudet – kunhan on aktiivinen – tutustua eri tekniikka-alojen piirteisiin ja toimintaan. Oma aktiivisuus ja sitoutuminen ovat tietenkin edellytys etenemiselle."