|
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kaupunkisuunnittelu

Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on voitu havaita useita kehityskulkuja, jotka ovat saaneet meidät tarkastelemaan kaupunkiympäristöön liittyviä asioita uudella tavalla. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Väestöennusteiden mukaan kaupunkiasujien osuus voi seuraavien 20 vuoden aikana nousta selvästi yli 60 prosentin.
 
 
 

Kaupunkiympäristö muuttuu

Uusi tapa nähdä kaupungit tarkoittaa myös uudenlaista lähestymistapaa urbaaniin elämään. Aikanaan kaupungistumista kritisoitiin ja pidettiin hallitsemattomana ja tuottavuuden kannalta haitallisena ilmiönä. Nykyään kaupungistuminen katsotaan talouskasvua edistäväksi tekijäksi, mikäli sitä onnistutaan hallitsemaan hyvin. Useissa maissa kaupungit ovat edelläkävijöitä innovoinnissa ja maailmanlaajuisiin kehityshaasteisiin, kuten ilmaston-
muutokseen
, energiatehokkuuteen ja talouden kehittymiseen vastaamisessa.

Kaupunkisuunnittelijoiden haasteena on etsiä hienovaraisesti tasapaino kaupunkiasukkaiden tarpeiden ja luonnonvarojen käytön välillä. On olennaisen tärkeää, että asukkailla on helppo pääsy perushyödykkeisiin, kuten veteen ja sähköön, aiheuttamatta haittaa luonnolle, josta nämä hyödykkeet hankitaan. Viihtyisyyden kannalta on tärkeää, että kaupungissa on myös viheralueita, alhainen melutaso sekä hyvin suunniteltu liikenneverkko.Norra länken will solve a difficult traffic situation in Stockholm
 

Lisätietoa

 

In Ramboll we take part in the urban development through a variety of services
Teema-artikkeli kaupungistumisesta (Urbanisation)

Kaupunkialueilta odotetaan uudistuksia, kasvua ja kehitystä.

Kaupungistuminen