Kaupungistuminen edellyttää muutoksia myös kaupunkisuunnittelulta

Maailma kaupungistuu kiihtyvää vauhtia. Urbanisaatio on globaali trendi, joka on muovannut maailmaa jo pitkään. Näin tulee jatkossakin olemaan, halusimmepa tai emme.

Kaupungistuminen koskettaa meitä kaikkia. Se on aihe, josta on käyty viime aikoina paljon keskustelua julkisuudessa ja ammattipiireissä. Helsingin uuden yleiskaavan myötä perustettiin aktiivisia some-ryhmiä – ei vain Helsinkiin vaan myös muihin kaupunkeihin – joihin on liittynyt tuhansia kaupunkisuunnittelun ammattilaisia, järjestöjen edustajia ja kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneita kansalaisia. Urbanisaatiota on vastustettu ja puolustettu, mutta esille on myös tuotu monipuolisesti erilaisia ajatuksia siitä, miten siihen tulisi varautua ja miten sitä voisi ohjata.

Kaupungistumista voi muutosvoimana verrata ilmastonmuutokseen. Sen pysäyttäminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Sitä voi nopeuttaa tai hillitä. Siihen on myös mahdollista sopeutua, mutta toisin kuin ilmastonmuutos, se voidaan nähdä myös merkittävänä mahdollisuutena yhteiskuntamme kehittämisessä. Tiedämme, että kaupungistuminen voi tuottaa merkittäviä kasautumishyötyjä elinkeinoelämälle ja sitä kautta kaupunkien kilpailukykyyn.

Kaupunkiseudut jakautuvat kahteen kastiin

Suomessa kaupungistuminen on jo 1960-luvulla alkanut ilmiö. Maaltamuutto on leimannut väestökehitystä. Muutos on nykyisin entistäkin keskittyneempää, kaupunkiseudut jakautuvat tässä mielessä kahteen kastiin: kasvavat ja taantuvat alueet. Lisäksi on nähtävissä, että muuttotappioisilla seuduilla tapahtuu myös sisäistä keskittymistä – keskuskaupunki saattaa kasvaa seudun sisäisen muuttoliikkeen seurauksena, vaikka seutu kokonaisuutena heikkenisi. Kaupungistuminen on siten myös taantuvien seutujen kehitystä leimaava piirre.

Kasvun keskittyminen asettaa erityisiä haasteita kaupunkirakenteen hallinnalle. Kasvunopeus on suurimmilla kaupunkiseuduilla niin merkittävää, että siihen varautuminen ja sen ohjaaminen edellyttää vahvaa seutujen ja kuntien maankäyttöpolitiikkaa. Kasvua on mahdollista ja välttämätöntä ohjata määrätietoisesti. Kaupunkiseutujen kestävä kehittäminen edellyttää hyvää yhteistyötä seudun kuntien ja muiden osapuolien välillä.

Kaupungistuminen vaatii tehokkaampaa rakennetun ympäristön hyödyntämistä

Taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kaupunkikehitys edellyttää aiempaa tehokkaampaa olemassa olevan rakennetun ympäristön ja infrastruktuurin hyödyntämistä. Kaupunkirakenteen tulee tukea kestäviä liikkumismuotoja ja kestäviä elämäntapoja. Kestävä kaupunkikehitys edellyttää myös suunnitelmallista ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista. 

Vastauksena näihin haasteisiin on kaupunkiseuduilla rakennettu uusia yhteistyömuotoja ja etsitty mahdollisuuksia tiivistää ja monipuolistaa yhdyskuntarakennetta. On myös kyseenalaistettu nykyisen suunnittelujärjestelmän toimivuus – muutoksen ja uudistumistarpeiden nopeutuminen edellyttää sujuvampaa päätöksentekoa.

Enemmän, nopeammin, joustavammin

Kaupunkien ja kaupunkiseutujen suunnittelu on tätä kautta saanut uusia piirteitä; kaupunkirakenteen uudistaminen koskettaa entistä laajempaa määrää osallisia, vuorovaikutuksen tarve on lisääntynyt, liikkumistarpeisiin vaikuttaminen sekä palveluverkon suhde liikennejärjestelmään on korostunut. Kasvun ja kehityksen nopeus ja teknologinen kehitys muuttavat myös nopeasti ja osin ennakoimattomasti niitä oletuksia, joita suunnittelun lähtökohtiin liittyy. Tämän vuoksi on entistä tärkeämpää tunnistaa, mitkä ovat ne olennaiset kehittämistavoitteet tai reunaehdot joita tulee suunnittelussa määritellä. On myös selvää, että kaupunkisuunnittelussa on pyrittävä entistä joustavampiin ratkaisuihin. Kaavojen tulee voida venyä muuttuvien tarpeiden mukaisesti sen sijaan, että niistä muodostuu kehityksen jarruja.

Urbanisaatio on nähtävä mahdollisuutena, josta tulee saada kaikki mahdollinen hyöty irti Suomen, maakuntien ja kaupunkien taloudelle, elinympäristön parantamiselle sekä yhteiskunnan kestävälle kehitykselle.