Kosteudenhallintaa koskevaa valtakunnallista ohjeistusta alettiin kehittää 2010-luvulla. Ensin luotiin Kuivaketju10-toimintamalli, ja vuoden 2018 alusta astui voimaan ympäristöministeriön asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta eli ns. kosteusasetus.
Käytännön tasolla toimintatavat ovat kirjavat ja ohjeistusta niin paljon, ettei yksittäinen suunnittelija voi mitenkään pysyä kartalla kaikesta. Siksi kosteudenhallintakoordinaattorin erikoisosaamista kannattaisi hyödyntää jo suunnittelun aikana.
– Olen mukana muutamassa kymmenessä kohteessa vuosittain, joten pystyn usein näkemään jo arkkitehtipiirustuksista, mitkä ovat rakennuksen riskipaikat, Timo Turunen sanoo.
Suunnittelun alussa ratkaisuja voidaan yhä muuttaa, haasteisiin varautua ja välttää aikaisemmin tehdyt virheet. Koordinaattorin osaaminen meneekin osittain hukkaan, jos roolina on vain todeta tilanne työmaalla.
Mihin työmaalla kannattaa keskittyä?
Kosteudenhallinnalla on työmaalla kaksi päätavoitetta: estää rakennusosien kastuminen ja varmistaa rakenteiden riittävä kuivuminen, ennen niiden päällystämistä. Turusen mukaan laadunvarmistus jää kuitenkin pintapuoliseksi, jos tavoitteena on vain täyttää määräysten minimivaatimukset. – Silloin ei välttämättä kiinnitetä huomiota erikoistapauksiin, vaan suhtaudutaan ylioptimistisesti rakenteiden kuivumisaikoihin. Käytössähän on myös rakenteita, jotka vaativat yli puolen vuoden kuivumisajan.
Kosteudenhallinnan kannalta kriittisiä paikkoja ovat rakennuksen ulkoseinät ja vesikatto, ja siksi erityishuomiota kannattaa kiinnittää rakentamisenaikaiseen sääsuojaukseen. Varsinkin lumisina talvina se helpottaa kosteudenhallintaa huomattavasti.
Myös suunnitelmien yhteensovitukseen kannattaisi panostaa. – Ristiriitaisuuksien ratkaisu ei saisi jäädä työmaalle.
Turunen toivoo, ettei tulevaisuudessa keskityttäisi vain yksittäisiin tavoitteisiin, kuten siihen, että rakennuksen hiilijalanjäljen nimissä suosittaisiin materiaaleja ja rakenteita, joiden kosteusteknistä toimintaa ei ole tutkittu tarpeeksi.
Jokainen voi kantaa kortensa kekoon
Turunen korostaa, että yhteiset laadunvarmistuksen pelisäännöt palkitsevat kaikkia. Kosteudenhallintakoordinaattorin tärkein tehtävä on auttaa eri osapuolia suhtautumaan riskeihin realistisesti.
– Suhteellisuudentajua tarvitaan, koska rakentaminen on kuitenkin ulkoilmalaji. Kosteudenhallinnassa ei voi pelätä kaikkea, muttei lepsuillakaan.
Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tilaaja tukee kosteudenhallintaa asettamalla sille selkeät tavoitteet. Silloin suunnittelijat saavat tukea kosteusteknisesti toimivien ratkaisujen valintaan, urakoitsijalla on varmuus asianmukaisesta laadunvarmistuksesta ja tilaaja tietää, että tulevat käyttäjät ovat tyytyväisiä. Myös rakentamisen aikataulu pitää, eikä käytön aikana tarvitse keskittyä korjailemaan rakennusvaiheen laiminlyöntejä ja mainehaittoja.
Työmaalla jokainen voi kantaa kortensa kekoon.
– Monesti riittää, että luuriin tartutaan saman tien, jos nähdään vaikkapa vesilätäköitä betonilattialla tai aukko sääsuojauksessa. Kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa onnistuneeseen lopputulokseen.