Akustiikka ja äänitekniikka

Akustiikka, äänet ja tärinä vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat rakennetun ympäristön. Toimivalla ääniympäristöllä on vaikutuksensa hyvinvoinnin lisäksi kiinteistön ja tilojen toimivuuteen sekä käyttäjien turvallisuuteen. 

Ota yhteyttä

Joose Takala

Ryhmäpäällikkö, akustiikkasuunnittelu
P: +358 50 3542127

Akustiikan erikoisasiantuntijamme painottavat laatua ja innovatiivisuutta akustiikan suunnittelussa ja meluntorjunnassa. Saat osaajiemme mukana myös kansainvälisen tasoista suunnitteluotetta hankkeeseen.

Ramboll on akustiikan, äänitekniikan, melun ja tärinän asiantuntija, sillä suunnittelemme kaiken kokoisia ja toteutuksiltaan vaihtelevia hankkeita oopperataloista merkittäviin infraprojekteihin. Akustiikan ja äänitekniikan suunnittelupalvelumme täydentävät eri palvelualojen tarjontaamme varmistaen hankkeissa toimivan yhteistyön. 

Asiakkaanamme hyödyt asiantuntemuksestamme, jota olemme kerryttäneet mm. asuinrakennusten, koulujen, laboratorioiden ja suurten salien akustiikasta, ulkomelun arvioinnista, melunvaimennuksesta ja rakentamisen aiheuttaman melun arvioinnista. 

Akustiikan suunnittelupalvelumme kattaa mm. seuraavat toimialat

Akustiikan johtava innovoija

Olemme toteuttaneet mm. Tampereen messu- ja urheilukeskuksen (TESC) laajennuksen akustisen suunnittelun ja useiden rautatieasemien kuulutusjärjestelmien suunnittelun. Kansainvälisellä tasolla teemme huippututkimusta University College Londonin kanssa keskittyen arkkitehtuurin, sävellyksen ja akustiikan väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimme myös kaupunkialueiden akustiikkaa löytääksemme keinoja akustiikkakokemuksen parantamiseksi ja melun vähentämiseksi äänimaiseman luonnin avulla.

Akustiikkamallinnuksen edelläkävijänä olemme mukana yhteenliittymässä, joka vastaa sisätilojen tietokonemallinnusta koskevan Odeon-teollisuusstandardiohjelmiston kehittämisestä. Lontoon toimistomme uudenaikainen auralisaatiostudio tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden omakohtaisesti tutustua hankkeensa akustiikkaan, olipa kyseessä konserttisali tai rautatien melueste.

 

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites