Olemme ylpeitä voidessamme kehittää asiakkaillemme uudenlaisia innovatiivisia rakenteita ja olla edelläkävijä suunnittelualallamme.
Kokonaisvaltainen lähestymistapa suunnitteluratkaisuihin
Alan edelläkävijänä rakennesuunnittelun asiantuntijamme ovat mukana vaativimmissa rakennushankkeissa. Tarjoamme laadukasta rakennesuunnittelua johtavana toimijana Suomessa yli 400 rakennesuunnittelijan voimin, ja asiakkaanamme hyödyt myös kansainvälisen verkostomme erikoisosaamisesta.
Hyvin tehty rakennesuunnittelu tuo kustannustehokkuutta rakentamiseen ja säästöjä koko rakennuksen elinkaaren ajalle. Suunnittelijoillemme tärkeintä on kehittää optimaalisia rakenteita, jotka täyttävät arkkitehtoniset, taloudelliset, ympäristölliset, tuotannolliset, logistiset ja rakenteelliset vaatimukset. Tämä vaatii taitoa, kokemusta ja paikallisten olojen perusteellista ymmärtämistä.
Hallitsemme eri rakennustyypit sekä niiden erityispiirteet. Esimerkiksi sairaaloiden ja koulujen suunnittelu edellyttää rakennesuunnittelijalta vahvaa ymmärrystä loppukäyttäjien tarpeista, tilojen muuntojoustavuudesta sekä sisäilman laatuvaatimuksista. Asiantuntijamme tuntevat rakennusmateriaalien edut, rajoitteet ja mahdollisuudet, myös tuotannon ja asennettavuuden näkökulmista. Tarjoamme ammattitaitoista betoni-, teräs- ja puurakenteiden suunnittelua sekä rakenteiden tarkastuspalveluja.
Palveluvalikoimaamme kuuluvat myös rakenneratkaisuiden vaihtoehtotarkastelut mm. toiminnallisuuden ja kestävyyden näkökulmista. Lisäksi osaamisemme kattaa tehtävät aina rakennesuunnittelusta valmisosasuunnitteluun (esim. betonielementtien suunnittelu ja teräsrakenteiden konepajasuunnittelu).
Rakennesuunnittelun asiantuntemuksemme kattaa muun muassa
- Korkeat rakennukset
- Teräsrakenteet
- Betonirakenteet
- Liittorakenteet
- Elementtirakenteet
- Jälkijännitetyt betonirakenteet
- Puurakenteet
- Lasirakenteet
- Julkisivurakenteet
Käytämme kehittyneimpiä suunnitteluohjelmistoja, ja kehitämme käyttöön uusia silloin, kun saatavilla olevat ohjelmistot eivät täytä tarpeitamme. Hyödynnämme tietomallinnusta (Building Information Modelling, BIM) yhteistyössä asiakkaiden, arkkitehtien ja urakoitsijoiden kanssa. Tietomallinnuksen avulla varmistetaan suunnitelmien yhteensopivuus ja tarjotaan laadukasta lähtötietoa esimerkiksi määrälaskentaan, asennussuunnitteluun ja aikatauluttamiseen (4D/5D).
Hyödynnämme lisäksi parametrisen suunnittelun mahdollisuuksia suunnittelutyössä sekä asiakkaidemme konseptien edellyttämällä tavalla. Parametrisen suunnittelun avulla suunnitteluprosessit virtaviivaistuvat, koska parametrisoitua mallia muuttamalla nähdään muutokset myös rakenteisiin ja muutosten kustannusvaikutukset. Suunnittelijamme työskentelevät Tekla Structuresin ja Revitin lisäksi muilla alan edistyksellisimmillä työkaluilla.