Palvelujamme ovat innovatiiviset ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.
Rambollin liikevaihto Suomessa on 261 miljoonaa euroa (2022). Asiakkaitamme ovat ministeriöt, valtion virastot ja laitokset, kaupunkien ja kuntien organisaatiot, teollisuus, satamat, rakennusliikkeet sekä yritykset ja yhdistykset.
Kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja palvelujamme asiakkaiden tarpeiden mukaisesti sekä tarjoamme koko kansainvälisen konsernimme asiantuntemuksen asiakkaidemme hyväksi. Pystymme hoitamaan myös isoja kansainvälisiä projekteja laajan asiantuntijaverkostomme avulla.
Perusarvomme heijastavat voimakasta sitoutumista kestävän kehityksen periaatteisiin sekä jatkuvaan ihmisten sekä yhteiskunnan työ- ja elinolosuhteiden edistämiseen ratkaisujemme avulla.
Ramboll Group
Ramboll on johtava suunnittelu- ja konsultointiyritys, joka perustettiin Tanskassa vuonna 1945. Yhtiön palveluksessa on noin 17 500 työntekijää. Kansainvälisenä yhtiönä Rambollilla on vahva asema Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa, Pohjois-Amerikassa, Lähi-idässä sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Yli 200 toimistoamme 35 maassa mahdollistavat vankan paikallistuntemuksen yhdistämisen laajaan kansainväliseen osaamiseen. Tavoitteenamme on luoda innostavia ja vaativia ratkaisuja, jotka tukevat aidosti asiakkaidemme, loppukäyttäjien ja koko yhteiskunnan toimintaa. Rambollin toimialat ovat kiinteistöt ja rakentaminen, infra ja liikenne, kaupunkisuunnittelu, vesi, ympäristö ja terveys, energia, sekä johdon konsultointi.
Vuonna 2022 Ramboll-konsernin liikevaihto oli 2,15 miljardia euroa. Lue lisää Rambollin englanninkielisiltä verkkosivuilta www.ramboll.com